Oletko haaveillut lähteväsi mahtavalle pyöräseikkailulle, mutta et tiedä mistä aloittaa – etkä varsinkaan halua näyttää satulassa aivan amatööriltä? Se on ihan OK. Kaikillä meillä on joskus ollut näitä samoja ajatuksia. Pyöräilyn aloittaminen voi tuntua joskus pelottavalta, mutta laji on aivan superhauska, kunhan homman jujusta saa kiinni. Pyöräilitpä sitten kuntoilumielessä tai halusit vain löytää uusia siistejä reittejä alueeltasi tai viettää hauskaa perheen ja ystävien kanssa ulkoilmassa, tarjoaa pyöräily tätä – ja paljon muuta. Seuraavassa 10 välttämätöntä vinkkiä, jotka tekevät satulaan hyppäämisestä helpompaa. Niiden avulla saat myös enemmän irti pyöräilystä aivan alkumetreiltä alkaen.
1. Säädä pyörä sopivaksi:
- Säädä satulan korkeutta: Hyppää pyörän selkään ja aseta päkiä polkimen keskiosaan. Polkimen tulisi olla alimmassa asennossaan siten, että jalkasi on lähes kokonaan ojennettuna polven ollessa hieman koukussa. Jos satula on liian alhaalla, saattaa tämä aiheuttaa polven etuosaan paineen tunnetta. Jos se on puolestaan liian korkealla, voi polven takaosassa tuntua jomottavaa särkyä. Säätöjen teon jälkeen kokeile ajamista muutamalla lyhyellä matkalla, ennen kuin suuntaat pidemmille reiteille. Näin vältyt vammoilta ja siltä, että pyöräilyintosi tyssää heti alkuunsa.
- Säädä ohjaustangon korkeutta: Ohjaustangon tulisi olla niin korkealla, että pystyt pitämään selkäsi suhteellisen suorana ja näin välttymään epämukavilta tuntemuksilta ja kivulta. Voit säätää ohjaustankoa alemmas tehostamaan aerodynamiikkaa, kun olet kokeneempi. Lajia vasta aloitellessasi se kannattaa kuitenkin säätää korkeammalle turvallisuuden ja helpomman käsiteltävyyden takaamiseksi.
- Säädä satulan ja ohjaustangon välistä etäisyyttä: Ohjaustankoon tulisi yltää ilman, että joutuu kurottelemaan liikaa. Älä pidä käsivarsiasi täysin ojennettuina, mutta älä myöskään liian koukussa. Kyynärpäiden tulisi olla noin 45 asteen kulmassa ylävartaloon nähden.
2. Huolla asianmukaisesti:

- Rengaspaine: Tarkista aina ennen matkaan lähtöä renkaat ja varmista, että niissä on tarpeeksi ilmaa. Tutustu myös valmistajan suosittelemaan rengaspaineväliin tai maksimipaineeseen, sillä nämä riippuvat renkaan ja maaston tyypistä.
- Jarrut ja vaihteet: On aivan yhtä tärkeää varmistaa, että sekä jarrut että vaihteet toimivat moitteettomasti. Vie pyöräsi huoltoon, jos näin ei ole.
- Ketjut ja voimansiirto: puhdista ja voitele ketjut aika ajoin pidentääksesi voimansiirron käyttöikää.
3. Varustaudu kunnolla:
- Käytä AINA kypärää: Se vähentää päävammojen riskiä törmäystilanteissa. Varmista, että kypärä on nykyisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytty.
- Valitse mukava asu: Käytä vaatteita, jotka on valmistettu hengittävistä materiaaleista, jotka istuvat ihonmyötäisesti olematta kuitenkaan liian tiukkoja mahdollistaen täyden liikeradan. Vaikka vasta lajia aloittaessaan ei tarvitsekaan olla varustautunut päästä varpaisiin, ovat Sirokon Core-malliston miesten ja naisten varusteet suhteellisen edullinen investointi voidakseen nauttia ajamisesta erityisesti pyöräilyä varten suunnitelluissa vaatteissa.
- Käytä hanskoja: ne tuovat varmuutta ja lisäävät turvallisuutta suojatessaan kämmeniä kaatumisen hetkellä ja mahdollistaessaan paremman otteen ohjaustangosta.
- Älä unohda aurinkolaseja: ne eivät ainoastaan suojaa silmiäsi auringolta, vaan sen lisäksi myös tuulelta, hyönteisiltä ja katupölyltä.
- Pidä mukana perustyökaluja ja -varaosia: Suosituksena on kantaa mukanaan pumppua, 1–2 varasisäkumia, rengasvipuja ja ketjunkatkaisijalla varustettua monitoimityökalua. Näiden säilyttämiseen toimii esimerkiksi satulalaukku.
4. Nesteytä ja tankkaa:
- Vesi on välttämättömyys: Nesteytyksestä huolehtiminen on välttämättömyys hyvin sujuvia pyörämatkoja varten. Juo säännöllisesti vaikka et olisikaan janoinen ja muista täyttää juomapullo ennen kuin se ehtii tyhjentyä täysin, erityisesti, jos ajomatkasi käyvät pidemmiksi.
- Ruoka ja välipalat: yli tunnin kestäviä matkoja varten kannattaa ottaa mukaan energiapatukoita, hedelmiä tai pähkinöitä pitääksesi energiatasot ylhäällä ja välttääksesi ”bonkkaamisen” (yhtäkkisen väsymyksen ja energiatasojen laskun).
5. Suunnittele matkasi:
- Aloita asteittain: On paras aloittaa lyhyillä, helpoilla reiteillä kartuttaaksesi itsevarmuutta ja kestävyyttä. Kun tunnet olosi varmemmaksi pyörän selässä, voit pikku hiljaa lisätä matkaa ja vaikeusastetta.
- Aja pyöräteillä, poluilla ja teillä: Pyörätiet ovat loistavia aloittelijoille, sillä niillä voi yleensä ajaa turvallisesti poissa muusta liikenteestä. Siitä huolimatta on hyvä sekoittaa pakkaa tuomalla reitteihinsä vaihtelua kokemusta kartutettuaan. Siirry siis teiden ajoradoille, mutta valitse sellaisia, joissa on vain vähän liikennettä, leveät pientareet ja hyvä näkyvyys. Jos lajinasi on gravel- tai maastopyöräily, aja ensin helppoja polkuja tai reittejä.
- Lataa sovellus: Tarjolla on monia sovelluksia, kuten Strava tai Komoot, jotka voivat auttaa uusien reittien löytämisessä, pyörämatkojen seurannassa ja suorituskykynsä analysoimisessa. Sovellusten täyden potentiaalin maksimoidakseen tarvitsee usein kuitenkin kerryttää tietoa niiden toiminnasta ja hankkia pyörätietokone. Aloittelijoille riittää usein kuitenkin älypuhelin yhdistettynä Google Fitiin.
6. Hallitse ajotahtiasi:

- Älä rasita itseäsi liikaa heti alkuun: Aja sellaista vauhtia, jossa voit samaan aikaan puhua hengästymättä. Sitten seuraavien matkojen aikana lisää intensiteettiä hieman muutaman kerran tottuaksesi kovempaan vauhtiin ja saadaksesi vaihtelua.
- Jatka pyöräilyä: on parempi ajaa säännöllisesti kohtuullista vauhtia kuin viedä itsensä äärirajoille ja kärsiä sitten kivuista ja säryistä, minkä seurauksena ei tule nousseeksi satulaan viikkoihin.
7. Harjoittele pyöritystekniikkaa:

- Aloita kevyesti: Keskity polkimien vetämiseen ja työntämiseen jalkaterillä pyörivällä liikkeellä. Tämä on helpompaa, jos käytössäsi ovat lukko- eli klossipolkimet ja klossit, mutta voit silti treenata tekniikkaasi myös avopolkimilla – jäljitellen liikettä, jossa ikään kuin pyyhkisit jalallasi koiran kakkaa kenkiesi pohjasta.
- Löydä kadenssisi: Optimaalinen kadenssiväli (poljinnopeusväli) on 80 ja 100 rpm:n (polkimien kierroksia minuutissa) välillä. Harjoittele, kunnes löydät tahdin, jonka hallitset ja joka toimii sinulle. Aloittelijoiden tulisi välttää nostamasta kadenssiaan liian suureksi aluksi, mutta samaan aikaan heidän tulisi myös välttää polkemasta liian hitaasti.
8. Opettele pysäyttämään pyörä tehokkaasti:

- Käytä molempia jarruja: tämä saattaa vaikuttaa ilmiselvältä, mutta muista käyttää samalla sekä etu- että takajarrua.
- Jarruta varovasti: Älä jarruta äkillisesti erityisesti etujarrua käyttäessäsi välttääksesi hallinnan menetyksen. Jarrutuksen hallintaa tulisi harjoitella tasaisessa maastossa suorilla osuuksilla ensimmäisten pyörämatkojen aikana.
9. Huomioi muut ja tee itsesi näkyväksi teillä:

- Pidä valot päällä: ajoitpa sitten aikaisin aamulla tai illalla, pidä valot aina päällä, jotta muut liikenteenkäyttäjät näkevät sinut.
- Näytä aikeesi käsimerkein: tee käsilläsi selkeitä merkkejä ilmoittaaksesi käännöksistäsi ja suunnan muutoksistasi muille.
- Noudata liikennesääntöjä: varmista, että noudatat kaikkia liikennesääntöjä yhtä tunnollisesti kuin muut ajoneuvot.
10. Pidä hauskaa:

- Laji palkitsee: pyöräillessä pääsee nauttimaan upeista maisemista, raikkaasta ilmasta ja vapaudesta.
- Älä vertaa itseäsi muihin: Keskity siihen, että pysyt järjestelmällisenä ja kehität itseäsi. Muista myös juhlistaa onnistumisiasi – se, mitä ystäväsi, työkaverisi tai sukulaisesi tekevät, on heidän asiansa. Kaikilla meillä on omanlaisensa matkat sekä erilaiset fyysiset valmiudet ja tapamme nauttia pyöräilystä.
- Pyöräile ryhmässä: Kun olet kerryttänyt tarpeeksi kokemusta tunteaksesi olosi pyörän päällä itsevarmemmaksi, kokeile ajaa ryhmässä. Ilmiselvän sosiaalisen näkökulman lisäksi on porukassa pyöräilyssä paljon muutakin mahtavaa. Pyöräillessä juttelu on hauskaa ja motivoivaa – tämä on asia, jota useimpia lajeja harrastaessa ei pääse kokemaan.
Nämä 10 vinkkiä muodostavat hyvän pohjan, jolla aloittaa pyöräily rasittamatta itseään liikaa tai vähintäänkin ne auttavat sinua välttämään joitain yleisimpiä aloittelijoiden tyypillisesti tekemiä virheitä. Tärkeintä on nauttia ajamisesta ja olla lannistumatta vaikka se tuntuisi aluksi haastavalta. Kehityt paremmaksi ja itsevarmemmaksi ajajaksi joka matkallasi, joten nappaa kypäräsi, hyppää pyörän selkään ja eikun polkemaan!