Toivomme, että flaamilukijamme antavat meille anteeksi rohkeutemme käyttää yhtä heidän ikiomista termeistään tuotteemme nimeämiseen. No, ainakin kyseessä ovat hienot ja klassiset bib-pyöräilyshortsit, joita voisi kuvata flandrien-hengen mukaisiksi, varustettuna mustalla kankaalla ja valkoisella Siroko-logolla. Käydäänpä ensin läpi, mitä tämä eriskummallinen termi flandrien itse asiassa tarkoittaa, jotta voimme kunnolla pyytää anteeksi Belgian liittovaltion pohjoisosassa asuvalta Flanderin väestöltä.
Urheilutoimittaja Karel Van Wijnendaele (oikealta nimeltään Carolus Ludovicus Steyaert) oli ensimmäinen, joka käytti termiä flandrien viitatessaan pyöräilijään. Hän käytti sitä 1900-luvun alussa, aluksi paikallisarkistoissa kirjoittaessaan ja myöhemmin sanomalehdessä nimeltään Sportwereld. Van Wijnendaelelle flandrien oli hyökkäävä pyöräilijä, joka osoitti fyysistä voimaa, kestävyyttä ja henkistä sietokykyä. Carolusin ankara lapsuus, jonka hän vietti palvellen varakkaita ranskaa puhuvia perheitä ansaitakseen rahaa ruokaan muovasi hänen näkemystään flandrien-pyöräilijän luonteesta. Hän kirjoitti vuonna 1942: “Flandrien ylivertaisuus ranskalaisiin nähden on perua siitä tosiasiasta, että he olivat sellaisten ihmisten lapsia, joiden täytyi raataa ja uurastaa selviytyäkseen. – – Siksi emme koskaan luovuttaneet. – – Jos lasten elämä on liian helppoa, ei heitä saa kasvatettua tällöin tarpeeksi säästeliäästi ja ankarasti!”
Ranskankieliset toimittajat puolestaan eivät olleet hänen kanssaan yhtä mieltä flandrieneistä. He kuvailivat heitä raakalaisiksi johtuen heidän aggressiivisesta ja huonosta käyttäytymisestään kisojen aikana. Näiden toimittajien mielipiteisiin vaikutti todennäköisesti merkittävästi Flanderista tulevien kausityöntekijöiden huono maine. Nämä työntekijät matkustivat Itä- ja Länsi-Flanderista 1900-luvun alussa työskentelemään Valloniaan ja Pohjois-Ranskaan. Tämä yksityiskohta on erittäin tärkeä. Tuolloin flandrien ei ollut yksinkertaisesti henkilö, joka syntyi Flanderin alueella. Flandrien oli flaami, joka syntyi Itä- tai Länsi-Flanderissa eli kahdessa viidestä provinssista, joista nykyinen Flanderin alue koostuu, mutta joka oli historiallisesti entisen Flanderin kreivikunnan sydän.
Myös historiallisella kontekstilla on merkittävä rooli. Aika oli ensimmäisen maailmansodan alkua, kun symboleja, kulttuureja ja kansoja ihannoitiin. Täten he, jotka ranskankielisten mielissä olivat raakalaisia, olivat Karel Van Wijnendaelelle sankareita, flaamilaisuuden ruumiillistumia: köyhiä, mutta vahvoja ja varustettu uskomattomalla tahdonvoimalla.
Samaan aikaan pyöräily kukoisti, eikä pelkästään suosittuna tapana liikkua ympäriinsä, vaan myös elannon ansaintakeinona, kiitos pyöräilykisojen. Monelle nuorelle flandrienille, joiden kohtalona olisi ollut kovan työnteon täyteinen elämä, toimi pyöräily tilaisuutena paolle siitä. Yksi heistä oli Cyrille van Hauwaert. Moorsledessä, Länsi-Flanderissa syntynyt Cyrille tuli toiseksi vuoden 1907 Pariisi-Roubaix’n kisassa ja kaksi viikkoa myöhemmin hän voitti Bordeaux-Pariisin kisan. Seuraavana vuonna hän voitti Milano – San Remon ja selviytyi voittajana Pohjoisen Helvetistä, Pariisi-Roubaix’sta. Hänestä tuli rikas ja kuuluisa, ja idoli sekä roolimalli monille maanmiehilleen. Tuolloin nousevien pyöräilijöiden oli kuitenkin lähdettävä pois Flanderista kisaamaan, sillä tuolloin alue ei ollut vielä se pyöräilykisojen keskiö, jona sen tänä päivänä tunnemme.
Tämä ongelma kuitenkin osin ratkesi ensimmäisen vuonna 1908 järjestetyn Belgian ympäriajon (Baloise Belgium Tour) ja ennen kaikkea ensimmäisen Flanderin mestaruuskisan (Kampioenschap van Vlaanderen tai Koolskamp Koerse) myötä, joka myös järjestettiin vuonna 1908. Ei ole sattumaa, että samana päivänä vuonna 1912, kun tämä puhtaasti flaamilainen kisa järjestettiin, julkaistiin myös ensimmäinen Sportwereld-lehti, jossa Van Wijnendaele työskenteli. Tämä tapahtui muutama kuukausi sen jälkeen, kun Odile Defraye, puhdas flandrien, joka oli syntynyt Roeselaressa, Länsi-Flanderissa, voitti Tour de Francen. Tästä tuli johtava voima ensimmäisen Flanderin ympäriajon takana, jonka järjesti vuonna 1913 Sportwereld-sanomalehti Leon Van den Hauten ollessa puikoissa. Tarkoituksena oli sanomalehtien myynnin lisäämisen lisäksi myös levittää ja ylistää flaamien omanarvontuntoa.
324 kilometriä alkaen Ghentistä ja päättyen Mariakerken velodromille, matkan kulkiessa läpi Sint-Niklaasin, Aalstin, Oudenaarden, Kortrijkin, Veurnen, Oostenden, Roeselaren – kaikki nämä poistumatta Itä- ja Länsi-Flanderin alueelta ja ilman mukulakivisiä nousuosuuksia, jotka ovat nykyisin muodostuneet kisan tavaramerkiksi. Voittaja oli flandrien Paul Deman, jonka pyöräilyuran ulkopuolisesta elämäntarinasta saisi loistavan vakoojaelokuvan.
Osallistujien määrä oli alhainen ja niin oli kilpailun tasokin. Vaikka Deman ajoikin ranskalaisessa Automoto-joukkueessa, syytti Van Wijnendaele ranskalaistiimejä siitä, että he olisivat kieltäneet heidän belgialaisajajien osallistumisen kisaan. Tosiasiassa tuon ajan suuret belgialaiset pyöräilijät, kuten Marcel Buysse (joka oli juuri tullut kolmannelle sijalle Tour de Francessa voittaen kuusi etappia ranskalaistiimi Alcyon-Solyssa) tai edellä mainitut Defraye ja van Hauwaert jättivät yksinkertaisesti osallistumatta kaikkien aikojen ensimmäiseen Flanderin ympäriajoon.
Seuraavana vuonna Marcel Buysse ei kuunnellut joukkueensa ohjeita ja voitti toisen kerran järjestetyn kilpailun. Suurten idoleidensa voittojen näkeminen paitsi Ranskan kilpailuissa, myös kotikamaralla, oli suuri boosti flandrieneille ja flaamien omanarvontunnolle. Sitten seurasi viisi kovaa ja ankaraa vuotta, joiden aikana kisoja ei järjestetty. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ei Flanderin ympäriajon vuotuista perinnettä ole katkaistu – edes toisen maailmansodan aikana. Kisa on matkan varrella käynyt läpi monia muutoksia, vaikeuksia ja kohuja, ennen kuin siitä on tullut se, mikä se on tänä päivänä: Belgian ja erityisesti Flanderin vuoden tärkein kansainvälinen urheilutapahtuma (vuonna 2014 kisan televisiointia katsoi 71 % kaikista Flanderin sillä hetkellä televisiota katsoneista asukkaista).
Vaikka joitain kisoja on ollut olemassa alueella jo aiemmin, on tänä päivänä tuntemamme kisaamisen kulttuuri kehittynyt asteittain – aina pienistä paikallisista kisoista suuriin klassikoihin ja puoliklassikoihin, mukaan lukien täyteen ahdettu cyclocross-kisakalenteri. Ja tämän lisäksi nykyisin alueella toimii lukemattomia paikallisia seuroja, faniklubeja, ammattilaisjoukkueita ja muita järjestöjä. Pyöräilystä tuli flaamien oma urheilulaji. Pääosin tämä johtuu siitä, että flandrienit erottuivat joukosta ja voittivat kisoja heti alusta alkaen, mistä saatiinkin loistavaa sisältöä ja mikä myi sanomalehtiä, kuten Sportwereldiä tai Het Nieuwsbladia. Pyöräilystä tuli katujen kulmien ja työpaikkojen puheenaihe.
Jos luomme katsauksen historian suuriin pyöräilykilpailuihin, tapaamme flaaminimiä, joiden joukossa ovat muun muassa Lucien Buysse, Marcel Kint, Jef Scherens, Briek Schotte, Fred De Bruyne, Rik I (Rik Van Steenbergen), Rik II (Rik van Looy, Herentalsin keisari), Roger De Vlaeminck, Freddy Maertens, Lucien Van Impe, Eddy Merckx ja Johan Museeuw sekä monet muut. Voisimme jatkaa listaa lukuisilla nimillä aina tämän päivän tekijöihin saakka, mutta pelkästään tämä listamme selittää sen, miksi pyöräily on Flanderissa paljon muutakin kuin pelkkä urheilulaji.
Pyöräily on osa flaamikulttuuria ja monelle se on kaikkine siihen sisältyvine asioineen lähes uskonto. Siitä on kuitenkin tullut myös bisnes, jota täytyy markkinoida kansainvälisesti tuottojen tuomiseksi alueelle. Kuuluuhan paikka yhteen Euroopan vauraimmista alueista, joten käy järkeen, että kulttuuriperimästä hyödytään myös taloudellisesti. Tämä luo jännitteitä perinteisiä arvoja kannattavien ja vapaamielisempien välillä asioissa, joissa urheilu ja kulttuuri ovat nivoutuneita yhteen. Yksi esimerkki on ristiriidat tämän artikkelin alussa keskustelemastamme konseptista. Nimitystä flandrien käytettiin aluksi vain pyöräilijöistä, jotka olivat kotoisin Itä- tai Länsi-Flanderista, sitten kaikista Flanderista tulevista pyöräilijöistä ja sitten jopa kenestä tahansa Belgiassa syntyneestä pyöräilijästä. Ja kun Vuoden flandrien -palkinto ensimmäisen kerran jaettiin vuonna 2003, valittiin sen voittajaksi itse asiassa italialainen pyöräilijä Paolo Bettini. Jos Karel Van Wijnendaele olisi yhä tuolloin ollut elossa, olisi hänen kolumninsa Het Nieuwsbladissa varmasti aiheuttanut enemmän kohua kuin Patrick Lefeveren kirjoittama artikkeli nykypäivänä.
Ehkäpä Carolus ajatteli maanmiestensä olevan ylivertaisia ihmisiä ja että kukaan Flanderin ulkopuolelta tuleva pyöräilijä ei voisi omata todellisen flandrienin piirteitä. Hän oli väärässä. Pyöräilyn maailma on pullollaan taistelijoita. Joka maapallon kolkasta tulevat pyöräilijät eivät suostu luovuttamaan, hyökkäävät, käyttävät uskomattomasti voimaa ja omaavat yhtä paljon henkistä sinnikkyyttä kuin fyysistä kestävyyttäkin – olivatpa olosuhteet ja tilanne millaiset hyvänsä. Flaamit, jotka rakastavat pyöräilyä kansallisuuksista piittaamatta, tietävät tämän hyvin. Laajamittainen flandrien-termin käyttäminen pyöräilijöiden, kuten Bettinin tai Cancellaran luonnehtimiseen, ei ole heille loukkaus, päin vastoin. Se ylistää ja kohottaa flandrien-henkeä. Tästä syystä maailman eri kolkista tulevat pyöräilijät eivät koskaan lakkaa matkustamasta Flanderiin, yrittäen tehdä kaikkensa päästäkseen osaksi ammattilaispyöräilyn maailmaa. Aivan kuten nuori amerikkalainen pyöräilijä teki 1980-luvun alussa todistaakseen, että vaikuttavan “moottorin” omistamisen lisäksi hän oli myös sisukas. Kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen muualta kuin Euroopasta tullut maailmanmestari ja vuonna 1986 hän toisti saman urotyönsä voittamalla ensimmäisen Tour de Francensa. Hän on itse Greg LeMond.
Joten mennäänpä askel pidemmälle. Pyöräilymaailma on pullollaan taistelijoita, joten kuka tahansa pyöräilijä voi meidän kirjoissamme olla flandrien. Flandrien voi olla hän, joka nousee pyöränsä selkään työpäivän päätteeksi ja tekee intervallitreenin tietäen, että seuraavana aamuna täytyy taas herätä aikaisin töihin. Flandrien voi myös olla hän, joka on päättänyt parantaa kuntoaan ja aloittaa pyöräilyn väsyen aivan maitohapolle joka nousuosuudella, mutta joka ei luovuta, vaan muutaman viikon päästä jo kykenee nousemaan samaiset osuudet ja puhumaankin samaan aikaan. Flandrien on kuka tahansa, joka uskaltaa ottaa haasteen vastaan. Jos haluat kuitenkin varmistaa asemasi näiden taistelijoiden joukossa, niin tässä flandrien-haaste. Haasteessa ajetaan 59 osiota Flanderin kuuluisimpia nousu- ja mukulakiviosuuksia 72 tunnin kuluessa. Tässä onnistuttuasi nimesi kaiverretaan kiveen Flanderin ympäriajon keskuksen (Centrum Ronde van Vlaanderen) kunniagalleriaan. Emme tiedä, mitä Van Wijnendaele tästä sanoisi, mutta älä anna bib-shortsien estää sinua tulemasta todelliseksi flandrieniksi!
