Naispyöräilijät ja naiset, jotka käyttävät polkupyörää kulkuvälineenään, taistelevat tullakseen kuulluksi tulevaisuuden rakentamisessa, rikkoakseen sosiaalisia ja kulttuurisia rajoja sekä tullakseen nähdyksi tasavertaisina miesten rinnalla. Seuraavassa käymme läpi vain neljä monista naisten jatkuvasti käymistä taisteluista:
Kaupungit turvallisemmiksi
Kuinka monta kertaa olemme kuulleet, ettei raiskauksen tai murhan uhriksi joutuneen naisen “olisi pitänyt kävellä yksin kotiin niin myöhään”? Uhrin syyttäminen osoittaa täydellistä empatian puutetta sekä täyttä piittaamattomuutta niille vaaroille, joita naiset kohtaavat päivittäin – kyllä, päivittäin. Joka ikisenä päivänä täytyy naisten tehdä sellaisia päätöksiä turvallisuutensa suhteen, joita miehille tulee harvoin mieleenkään.
Kadulla yksin kävely, julkisten kulkuneuvojen käyttäminen tai taksilla liikkuminen… Valitettavasti näihin kaikkiin liittyy aina vaaransa. Niin liittyy toki pyöräilyynkin, mutta ainakin pyörä on kulkuneuvovaihtoehto, joka pienentää osin naisten kokemaa haavoittuvaisuutta. Lisäksi pyörä antaa lähes täydellisen hallinnan reitistä, vauhdista ja pyörän käytön ajankohdasta. “Lähes täydellisen” siksi, että ilman kunnollista infrastruktuuria käyttävät naiset paitsi epätodennäköisemmin pyöriä, mutta saattavat myös altistua muille vaaroille. Katujen ahdistelun vaihtaminen jatkuvaan pelkoon auton alle jäämisestä ei totisesti ole ratkaisu.
Näistä syistä pyöräilyinfrastruktuuriin investoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Meidän on investoitava varoja sekä suunniteltava pyöräkaistojen verkosto, joka ei yhdistä pelkästään kaupungin pääsy- ja poistumisteitä parempia työmatkamahdollisuuksia varten, vaan mukaan on otettava myös ulkoilu- sekä asutusalueet.
Mitä vähemmän pyöräily-ystävällinen kaupunki on, sitä epätodennäköisemmin käyttävät naiset, lapset ja vanhukset pyöriä liikkumiseen sen sisällä. Siksi voimmekin kaikki hyötyä infrastruktuurista, joka on suunniteltu feministinen lähestymistapa mielessä pitäen. Käytännössä tämä tarkoittaisi pyöräkaistoja, jotka ovat erillään muusta liikenteestä ja valaistu niin hyvin, että niitä voi käyttää mihin vuorokauden- ja vuodenaikaan tahansa tai helposti saatavilla olevia ja valvottuja pyörätelineitä, jotka on sijoitettu julkisten kulkuneuvojen reittien ja ulkoilupaikkojen läheisyyteen, ja jonne voi turvallisin mielin jättää pyöränsä.
Tosiasia on, että maissa, joissa pyöräilyyn on panostettu (esimerkiksi Tanskassa), käyttävät naiset miehiä enemmän pyöriä.
Myytin murtaminen heikommasta sukupuolesta
Joku saattaisi tehdä edellisestä keskustelusta sellaisia johtopäätöksiä, että naiset käyttävät miehiä epätodennäköisemmin pyörää kaupungissa, koska he eivät ole yhtä vahvoja tai “kovia” kuin miehet ja ovat helposti peloteltavissa. Tämä uskomus onkin ollut kulttuuriimme syvään juurtunut monien vuosien ajan ja vaikka murramme tätä myyttiä pikku hiljaa, saamme valitettavasti yhä kuulla alentuvia lausuntoja, jotka ovat pullollaan seksismiä, patriarkaalisia ajatusmalleja, epätasa-arvoa ja väheksyntää.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö naiset eroaisi fyysisiltä ominaisuuksiltaan huomattavastikin miehistä ja että hormonit (muun muassa) vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon voimaa naisilla on. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etteivätkö he olisi vahvoja, sinnikkäitä ja rohkeita.
Ensinnäkin naisilla on joka kuukausi kuukautiset ja he kykenevät kantamaan lasta kohdussaan 9 kuukautta ja synnyttämään. Ja kaikki tämä samalla, kun he työskentelevät yhtä paljon – ellei jopa enemmän – kuin miehet. Jos tämäkään ei vielä kuulosta paljolta, niin palataanpa hetkeksi tanskalaiseen esimerkkiimme. Tanskan talvet ovat kaukana lämpimistä. Kylmyys, lumi ja huonot sääolosuhteet ovat yleinen näky tanskalaisilla pyöräteillä ja siitäkin huolimatta on suurin osa Tanskan pyöräilijöistä naisia. Katsotaanpa seuraavaksi Minneapoliksen kaupunkiin, joka yhdessä Saint Paulin kanssa muodostaa Twin Citiesin suurkaupunkialueen. Vuoden keskilämpötila on 7,4 ºC, mikä tekee siitä kylmimmän koko Yhdysvaltain metropolialueista. Vaikka pyöräilevien naisten osuus ei ole tässä kaupungissa läheskään yhtä vaikuttava kuin Tanskassa, on se silti korkein koko Yhdysvalloissa.
Naiset ovat osoittaneet voimakkuutensa ja kestävyytensä pyöräilyssä useammin kuin kerran. Monet tytöt ovat ylittäneet pyöräilykilpailun maaliviivan ennen lukuisia poikia ja ei väliä kuinka miehinen mies on, ei pyöräilyssä (kuten lähes missä tahansa muussakaan urheilulajissa) saa etulyöntiasemaa muihin, ellei harjoittele. Lisäksi tytöt ovat mieleltään vahvoja, ylittävät monenlaisia esteitä ja taistelevat – tytöt ovat aivan yhtä hyviä ja vahvoja kuin pojat.
Oman identiteetin kehittäminen
Patriarkaatin vakiinnuttama naisidentiteetti määrittää, mikä on naisellista ja mikä ei. Yksi suurimmista hankaluuksista niille naisille, jotka nauttivat pyöräilystä tai harrastavat sitä, on uskomus siitä, ettei se olisi tytöille sopiva laji – että se olisi liian vaarallinen tai muutoin epäsovelias. Olemme valitettavasti kuulleet tällaisia lausahduksia useammin kuin kerran ja monet meistä tietävät tarinoita tytöistä ja pojista, jotka ovat luopuneet unelmistaan sosiaalisten ja kulttuuristen paineiden vuoksi. Onneksi ponnistelemme yhteiskunnassamme yhä enemmän poistaaksemme tietyistä urheilulajeista käsityksen siitä, että ne olisivat joko vain maskuliinisia tai feminiinisiä.
Edistystä tapahtuu, mutta vielä on pitkä matka kuljettavana. Maissa, kuten Alankomaissa, joissa naiset pyöräilevät vähintään yhtä paljon kuin miehetkin, voisimme odottaa samantapaista mies- ja naisammattipyöräilijöiden suhdetta. Kuitenkin vain 9 % naisista osallistuu pyöräilykilpailuihin verrattuna miesten 16 %:in. Siitä huolimatta alankomaalaiset naispyöräilijät ovat viime aikoina hallinneet ammattipyöräilyä ja tämä tuokin meidät seuraavan taistelun äärelle.
Sukupuolten välinen palkkaero ja eriarvoiset uramahdollisuudet
Eriarvoiset uramahdollisuudet tarkoittavat sitä, ettei naispyöräilijöillä ole samanlaisia mahdollisuuksia nousta ammattipyöräilijöiksi, kuin miehillä. On toki totta, että asian eteen tehdään töitä ja yhä enemmän edistystäkin on havaittavissa siinä, että suurtapahtumissa varmistetaan sekä miesten että naisten kisaaminen. Esimerkiksi tänä vuonna naiset tulevat kisaamaan Pariisi–Roubaix’n mukulakivikaduilla ensimmäistä kertaa historiassa. Vielä emme kuitenkaan pääse näkemään naisten Tour de Francea tai Espanjan ympäriajoa. Tämän seurauksena vallalla on yhä eroavaisuus sekä määrässä että kisojen merkityksellisyydessä, joissa naiset ja miehet voivat kilpailla. Tämä vaikuttaa suoraan alempiin kategorioihin ja saa aikaan noidankehän: kun tarjolla ei ole kilpailuja, ei ole myöskään nuoria naislahjakkuuksia. Ja kun naispyöräilijöistä on pulaa, ei ole myöskään kisoja. Paljon on yhä tehtävänä, alkaen aina ruohonjuuritasosta sponsorisopimuksiin ja kilpailujärjestäjien mukaantulosta aina uutisointiin saakka.
Edistystä on tapahtunut palkkiosummien suhteen ammattinaispyöräilyssä, mutta sukupuolten välinen palkkaero on siltikin noin 40 %:n luokkaa. UCI (Kansainvälinen pyöräilyliitto) asetti WorldTourin naisjoukkueiden vuotuiseksi minimipalkaksi 20 000 euroa vuonna 2021. Vuoteen 2023 mennessä minimipalkka on saavuttanut 32 000 euron summan. Saatat nyt miettiä, ettei hieman yli kolmenkymmenen tuhannen (kasvava) palkka ole huono, mutta 32 100 euroa on Pro Continental -joukkueessa ajavan ja ammattipyöräilyn toisessa divisioonassa kisaavan miehen minimipalkka. Onneksi mukaan mahtuu kuitenkin joukkueita, kuten Trek-Segafredo sekä Bike Exchange, jotka ovat menneet vielä UCI:n suositusta pidemmälle asettaen naisten WorldTour-joukkueen minimipalkan miesten vastaavaan, 40 000 euroon.
Palkkaero laajenee valtavaksi, jos vertaillaan maailman parhaiten palkattuja pyöräilijöitä: Chris Froomen palkka on noin 5,5 miljoonaa euroa, kun taas Annemiek van Vleuten tienaa 125 000 euroa. Vertaillessamme naisten ja miesten joukkueita alemmissa divisioonissa, huomataan, ettei naisten joukkueissa ole minimipalkkaa, kun taas miesten joukkueille sellainen on asetettu. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että monet toisen divisioonan yli 600 naisesta 52 joukkueessa ajavat ilmaiseksi, silkasta rakkaudesta lajiin. Kuka onkaan vahva nyt? The Cyclists’ Alliance julkaisi hiljattain kyselytutkimuksen, jossa se varoitti ilman palkkiota ajavien naisten osuuden kasvaneen 8 %:lla vuonna 2020 ja 43 %:lla naisajajista on täytynyt maksaa joukkueilleen varusteistaan, korjauspalveluista ja matkustamisesta kertyneitä kustannuksia sekä sairauskuluja.
Meillä on selkeästi vielä pitkä matka edessämme, mutta jos me kaikki – sekä miehet että naiset – liitymme mukaan tukemaan kaikkia näitä (ja monia muita) naisten läpikäymiä kamppailuja, ei matka yhdenvertaisuuteen kenties ole enää kilpailu täynnä esteitä. Taistellaan ja poljetaan yhdessä!
